026-normal.jpg

tänään mä jaksoin mennä ulos! jipii! 
jaksoin myös pestä pyykkiä, viikata kuivat kaappiin ja levittää koneesta tulleet narulle. 

ulkona on niin uskomattoman kauniin väristä!
olin ihan innoissani ja huomasin hymyileväni puille. 
 

 

 

049-normal.jpg

kuitenkin aloin miettimään sellaista että miksi ahdistun edelleen syksystä, 
vähän soimasin itseäni että miksi.
tykkään väreistä hirveästi, väreistä ylipäätään, melkein joka asiassa.
keltainen ja oranssi on parhaimmat. niistä vaan aina piristyy.

niin miksi sitten kun juuri luonnosta nyt löytyy kaikkia noita iloisia ja pirteitä värejä, en tykkää syksystä.
ahdistun siitä ja ahdistaa ja synkistää.
kärpässienet on niin kauniita, pihlajanmarjat ja vaahteranlehdet! 
miksi yhä edelleen näen syksyssä vain sen että koulut alkaa ja kun hajumuisti on niin hyvä,
sen syksyn tuoksun yhdistää edelleen siihen aamuiseen ahdistukseen
kun joutui kävelemään sinne linja-auto pysäkille odottamaan 
sitä kurjaa kyytiä ylä-asteen harmauteen.
kuinka hemmetin monta vuotta siitäkin on?


ja syksy on muuttolintujen poistumisen aikaa. kaikki lentävät etelään.
se on aina saanut minut itkemään.


ja edelleen se nostaa päätään se veljen kuolema.
syksyn jälkeen tulee talvi ja joulukuu on ihan nurkan takana.
halusit tai et.
joulukuussa nukkui niin rakas veli pois.
joulukuussa 2007.

mutta siitäkin on jo niiiiiiiin monta vuotta?


eihän sitä koskaan unohda, en haluakaan unohtaa.
ei se ikävä koskaan häviä, ei sen kuulukkaan.

mutta haluaisin että se olisi edes hieman helpompaa.
hieman vähemmän raastavaa.
 

055-normal.jpg

että voisi nauttia väreistä.
että voisi nauttia syksystä.

että voisi nauttia - elämästä.

että voisi hengittää, muutenkin kuin katkonaisesti.