huomenna on terapia.
mua inhottaa mennä sinne. no ei ollu uutta, aina inhottaa.
kymmenestä kahdeksalla kerralla teeskentelen hyväntuulista ja huikkaan 
liian iloisesti moi. istun sinne huoneeseen ja kun kysytään mitä kuuluu vastaan
ihan ok / ihan hyvää / en mä oikein tiedä. 
oikeesti ei mee todellakaan hyvin. 
ja oikeesti kyllä mä tiedän mitä mulle kuuluu.

viimeksi kun olin siellä ei ollut sellainen
teeskennellään niin tää menee paremmin eikä tarvi rypee paskassa olossa- olotila
vaan hädintuskin istumaan ehdin ja ekasta kysymyksestä kuului se alku: "mitä.."
niin hanat aukesi. vollotin oikeastaan melko suoraa kyytiä koko sen 50 minuuttia mitä siellä 
penkkiä kulutin.

mun terapeutti on aika turha.
ainakin minulle. 
pitäisi sanoa ääneen, se että mä nyt haluisin vaihtaa terapeuttia.
tai sitten pitäisi hakea jotain muuta terapiamuotoa.
taideterapia?
mää en tiedä. mää en ihan oikeasti tiedä. 
mikä auttaisi.
en tiedä. en todellakaan.
mä en osaa puhua siellä mitään, mä en tiedä mitä mun pitäisi puhua
tai mistä mun pitäisi alottaa puhuminen.

mä oon niin hukassa.